lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvipäivän askareita

Lämmittimen korjaus

Petriinassa oleva venelämmitin Thermo 1000 ei ole toiminut muutamaan vuoteen. Puhallin kyllä pyörii ja polttoainepumppu syöttää polttoainetta, mutta liekki ei syty. Lämmitintä ei tästä syystä kokeiltu purjehduskauden aikana lainkaan. Syksyllä irrotimme lämmittimen ja koekäytimme sitä turvallisemmissa olosuhteissa kotipihalla. Lämmitin käynnistyi hyvin, lukuun ottamatta pientä polttoainevuotoa polttokammion ja höyrystimen välistä. Luultavasti syttymisongelman oli aiheuttanut huono ja osittain sulanut liitos lämmittimelle tulevassa sähköjohdossa. Onneksi ei ollut aiheuttanut suurempaa vahinkoa. Lämmittimen tarkempi tutkinta jätettiin talveksi.

Nyt kun talvi vihdoin tuli ja pakkaset paukkuu -27 C, tuli vihdoin aika ottaa lämmitin työn alle. Polttoainevuodon aiheuttajaksi  paljastui hehkun molemmin puolin olevat lingeriitti tiivisteet jotka olivat murtuneet. Vanhojen valopetroli lämmittimien korjaaminen ja varaosien saaminen alkaa olla kyseenalaista. Onneksi polttimen huoltosarjaa vielä myy ainakin Hjertmans lahden toisella puolen. Osat tulivat vajaassa viikossa. Lämmitin puhdistettiin perusteellisesti, polttimeen vaihdettiin täydellinen huoltosarja ja kaikki johtoliitokset tehtiin uudelleen sekä lämmittimen asennettiin uusi paksumpi syöttöjohto. Huollon onnistuminen selviää kunhan pakkanen vähän hellittää ja lämmitintä tarkenee koekäyttää ulkona.