maanantai 2. syyskuuta 2013

Elokuu

Elokuu alkoi hyvien kelien merkeissä ja lämmintä piisasi. Perjantaina (2.8) ajateltiin mennä Teron kanssa illalla kahdestaan pienelle iltapurjehdukselle. Saimme kuitenkin yllätysvieraita, siskon perheineen vieraaksi. Menimme Varjakkaan venettä katsomaan. Siinä tovin venettä tutkiskeltuamme hekin innostuivat lähtemään meidän mukaan purhjehtimaan. Oulun edustalla purjehdittiin pari tuntia n. 3 m/s tuulessa.

Lauantai iltana saimme houkuteltua koko oman perheen mukaan. Tarkoitus oli mennä veneellä Varjakansaaren laituriin yöksi. Matkalla jo huomasimme ettei se ehkä tule onnistumaan. Satamassa oli vastassa jäähtynyt ilma ja sankka sumu. Käytiin aikamme kuluksi veneellä koiraa totuttamassa ja vähän tuumailemassa mitä tehdään. Jäädäänkö taas omaan satamaan yöksi vai lähdetäänkö kotiin. Kotiin lähdettiin yöksi.



Sunnuntaina (4.8) oli luvassa lämmintä keliä ja lämmintä se onneksi olikin. Meitä lähti Tero, Virpi, Jussi ja Roni merelle. Ensimmäiset pari tuntia lilluttiin melkein tyvenessä auringosta nauttien, vauhtia 1 - 2 solmua. Pieniä itikoita oli paljon. Vihreä itikka parvi ison purjeen ilmavirrassa, hienon näköistä muttei muuten niin mukavaa varsinkin kun vähissä vaatteissa yrittää ohjailla venettä ja huitoa itikoita samaan aikaan. Perävana sen kertoi, että mutkaista oli kyyti. Jonkinlainen purjehdus suunnitelmakin oli mutta keli taas muutti sen. Näytti ettei käydä kovin kaukana kun ei tuullut paljon mitään. Sitten tuuli onneksi virisi n. 5 m/s ja päästiin purjehduksen makuun. Taas tuli kolmikulma kierrettyä... Aikaa reissuun meni reilu viisi tuntia. Ronille tuli ensimmäinen vähän pidempi purjehdusreissu. Hienosti meni, vaikka olikin ihmeissään kaikista köysistä ja veneen kallisteluista. Joku sai mustelmia jalkoihin, kun veneen kallistellessa Ronia taisi vähän pelottaa. Syli ois ollut tieten se turvallisin paikka Ronin mielestä.


Perjantaina 16.8  Trailerin runko kotiutui sinkittämöstä, muutama ilta on mennyt kärryä kasaillessa.

 





Suununtaina 18.8 päästiin jälleen purjehtimaan. Mukana muutama hyvä kaveri :)  Tosin sekin oli mennä pilalle kun katsottiin netin tuuli ennusteita liian tarkkaan. Se kun lupaili 7 - 11 m/s tuulia koko päivälle. Tosiasiassa tuuli oli n 3m/s ja vielä hiipui kesken purjehdus reissun nollaan. Paluumatka jouduttiin ajamaan moottorilla. Purjeet ehdittiin pakata ihan rauhassa merellä. Laituriin tulo meni sensijaan ihan pipariksi. Satamaan saavuttaessa Tero sammutti moottorin liian aikaisin. Kun käänsimme veneen omaa laituria kohti, vauhti hiipui ihan kokonaan. Siinä sitten melalla kovia vetoja keulassa, jotta päästiin puomien tuntumaan. Sitten puoshaka käyttöön ja mistä vaan laiturista ylettyi koukkimaan veneen vetämiseksi laituriinpäin. Päääsehän sitä näinkin eteenpän ja laituriin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti