torstai 8. toukokuuta 2014

Kevät huoltoa




Pressu lähti pari viikoa sitten Petrinan päältä pois. Sen jälkeen ollaan sitä puunattu sisältä ja ulkoa. Kölin pinnassa oli muutama halkeama kitissä. Ruostetta ei ollut joten halkeamat hiottiin, kitattiin epoksikitillä ja maalattiin pirimerit, sekä taruntamaali ja pintäväri. Pohjan maalipinta oli hyvässä kunnossa joten sitä ei maalattu kokonaan, vain ohumipiin kohtiiin lisättin pintaväriä. Varsinaista myrkkymaalia ei Petrinassa ole lainkaan vaan liituuntuva hempel racing light. Ainakin tällä aluella toistaiseksi toimiva vaihtoehto.






Ilmanvaihtoventtiilit vaihdettiin uusiin lähtökauluksilla oleviin, jotta saatiin vedettyä salonkiin ohjeiden mukainen erillinen tuloilmaputki. Aiemmin tuloilma tuli tavaratilan läpi jolloin tavaratilassa oleva bensa-astia antoi  ajoittan oman aromikkaan säväyksen sisäilmaan.





Salongin kaksiosaisenluukun reunalistat irtoilivat usein viimekesän aikana ja niitä korjaitiin vaihtelevalla menestyksellä. Paikalliselta muovikauppiaalta löytyi pala 8mm savuakryylia. Polykarbonaatti olisi varmaan ollut parempi, mutta sitä ei ollut savunvärisenä varastossa. Akryylista sahasimme uuden luukun. Sahaus onnistui yllättävän hyvin kuviosahalla ja akryyliterällä. Reunat saatiin siistittyä kuumailmapuhaltimella. Aika nayttää kuinka kauan akryyli kestää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti