torstai 1. tammikuuta 2015

Purjehdusta

Keskiviikko 30.7

Kahdestaan mentiin. Oulun edustalla testailimme uudemman ison purjeen toimimista ja trimmailua.
Tuuli aluksi n.5 m/s joka koveni yli 8 m/s. Tuulen suunta vaihteli ja lopuksi se oli etelästä nostaen kunnon aallokon varjakan edustalle. Matalikot olivat täynnä vaahtopäitä. Satamaan tulo ja veneen saaminen omaan paikkaansa oli jo hivenen haastavampaa. Marinerista loppui puhti kesken satamaan menon ja seurasi pientä säpinää.. Pilvinen, mutta lämpimähkö ja pimeä kesä ilta. Kelin kovenemisesta huolimatta aivan mahtavaa oli.

10.7 M


Sunnuntai 3.8

Koko perheen iltapäiväreissu Varjakan saareen, jonne ajettiin moottorilla. Kova tuuli merellä. Varjakan salmessakin kunnon aaltoja. Mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa.

0,3 M


Maanantai - Tiistai 4 - 5.8

Yön yli retki varjakan saareen koko perheen kanssa. "Koko "omaisuus mukana yhtä yötä varten. Tulikohan otettua liikaa tavaraa mukaan?  Ohjelmassa uintia ja koiran uittamista,  öllöttelyä. Illalla makkaran paistoa nuotiolla keran isovanhempien ja vaahtokarkkien. Koiruuuskin osasi nukkua veneessä ensimmäistä kertaa. Mitä nyt haukkui salongin plexistä heijastuvalle omallekuvalle. Kippari kerrankin oli tekemättä yhtään mitään,  mikä on tosi harvinaista. 28 C hellettä ja mukavan lämmintä yölläkin. Oikein hyvät kelit perheretkille.

Loki näytti pykälän enemmän kuin edellisellä kerralla. 0,4 M

 

-------------------------------------------------------------------------


Nro 21 tälle kesälle.

5.8. Tiistai

Hellepäivän ilta purjehdus. Miehistö Tero, Virpi ja Tomi. Tiistan kisarata läpi. Vimppana maalissa taas..

13,9 M 23 C


7.8. Torstai

Kahdestaan mentiin. Tiistaikisarata kierros. Vaihdettiin osia Virpi kipparoi ja Tero gastina. Ja kipparilla oli hauskaa. Tero opetteli tälle kesälle eka kertaa spinnun kanssa touhuamista, köysien laittoa ja nostoa. Kolmas kerta toden sanoo piti paikkansa. Kesän ensimmäiset "rintsikat" spinnun kanssa kuin myös väärä kulma nostimella tuli koettua samalla reissulla.  Kipparilla oli ongelmia pituuden kanssa. Jatko pinna ei riittänyt vaan oli päästettävä irti koko pinnasta että ylsi ala- ja ylägaijan köysiä hoitamaan.Vene onneksi meni ilman ohjaustakin lähes oikeaan suuntaan.


12,2 M 28 C





1 kommentti:

  1. Hei Petrinan väki! Mainitsin teidät Virtauslanka -blogissa blogihaasteessa. Käykää halutessanne kurkkaamassa. Jospa vaikka nähdään kesällä Oulun lähivesillä :-)

    VastaaPoista