lauantai 15. kesäkuuta 2013

Purjehdusta

Voi että on ollut mukavaa. Ensimmäisellä viikolla peräti neljä kertaa vesillä. Toisella viikolla käytiin vain kaksi kertaa. Lähdöt satamasta on ollut se vaikein vaihe meillä ja vaatii vieläkin opettelua. Paluun satamaan olemme ottaneet varmanpäälle ja laskeneet purjeet hyvissä ajoin ja tulleet moottorilla loppumatkan. Kelit ovat olleet mitä parhaimmat tällaisille vähän purjehdusta harrastaneille.

Jännin ja kovatuulisin purjehdus oli sunnuntaina 9.6. Miehistönä Tero, Virpi ja Petrinan entinen omistaja Juhani.  Kiitos Juhanille spinnun köysien asentamis avusta sekä opastuksesta. Säätieto meri- ja tavallinen lupaili vesisade kuuroja, ukkos kuuroista ei niissä mainittu mitään. Oltiin kryssitty lähelle kolmikulmaa kun molemmilla puolilla maalla alkoi ukkosen pauke ja pilvet oli tummentuneet juuri sieltä suunnasta mistä olimme tulleet. Oli tarkoitus kiertää kolmikulma ja opetella mukavaan myötätuuleen spinaakkerin käyttöä. Kolmikulma jäi nyt kiertämättä, mutta lähellä käytiin. Spinaakkerin käytön opettelu jäi siihen että nostimme sen hetkeksi ylös ja totesimme että ihan oikein se sinne mastoon nousi. Kauan sitä ei siellä voinut pitää vaan se oli laskettava melkein heti alas ukkoskuuro riskin takia. Oli aika jännää tulla loppumatka kotisatamaan. Merta ja taivasta tuli tuijotettua entistä tarkemmin. Samoin sitä mietti mielessään ja siitä myös puhuttiinkin että mitä tehdään, jos ukkoskuuro sattuisi kohdalle.

Maili Maijasta oli napattu kuva Petriinan ensimmäiseltä purjehdukselta matkalla Varjakkaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti